Ensitutustuminen Kaldoaivin riekkoihin

Tämä on muistelus vuodelta 2000, jolloin ensimmäistä kertaa pääsimme sodankyläläisinä mutta silti turisteina kokemaan keväisen riekonpyynnin riemun vielä pohjoisempana:

"Ensimmäinen riekonpyyntireissu suksilla. Nyt se on mahollista, kun Mettähallitus myy (kalliita) lupia turisteille. Lähimmä kolmissa miehin - Tapio, Harri ja mie - tutustumaan Kaldoaivin riekkoihin.

Meillä oli lainassa työkaverin ahkio ja Tapion isän kaverin sissiteltta. Ensimmäinen yö oltiin Opukasjärvellä. Loput kuusi yötä nukuttiin ja nukuttiin sissiteltassa kesäpusseissa. Minulla meni vähän ennen Lyöttijärveä Lahenperä keskeltä poikki. Keulapäästä sain hyvän kalhun. Vai lylykö se oli.

Sissiteltta kaivettiin pikkulapiolla varmaan koko kairan lumisimpaan kohtaan. Kamiinan sytytys oli oma lukunsa. Suorastaan taidetta! Siihen värkkäykseen piti varata pari tuntia joka ilta hyvää pyyntiaikaa: kerätä kuivia oksia ja tuohta pussikaupalla sekä sahata jämerämpää koivua pikkupalikoiksi, ettei oltaisi yöllä palelluttú kuin russakat.

Tapio oli mukana muutaman päivän, kunnes valkeni lähtö takaisin maalikyliin: puhelin(?) soi ja ja siinä kerrottiin, että lapset ovat sairaana. Harmi Tapion kannalta, koska vasta sen jälkeen pyynti alkoi tuottaa tuloksia.

Taimenia saimma hyvin, kolmisenkymmentä. Riekonpyynti oli vielä opettelua, kuus kuitenki saatiin saaliiksi. Miinuspuolelle jäi puukon tiputtaminen tunturiin.

Toiseksi viimeisenä päivänä Sanilan Rauno ajoi kelkalla järvelle juuri kun oltiin nostamassa reissun suurinta taimenta koukusta. Rauno nauroi niin kuin vain Rauno nauraa sanoen: onpa se laiha. Sanila koki omat riekkoansansa ja antoi meille hyviä vinkkeja kamiinan sytyttämiseen sekä pienoiskiväärin kohdistamiseen kahdelle eri patruunalle ja ampumamatkalle.

Rauno sai palkkioksi, Sevettijärven pihaansa tuotuna, orvon Lahenperän, sen pitemmän, pariksi omalle orvolleen."