Lohensoutua Muonionjoella

Ajoimme Hannun, vaimonsiskonmiehen, kanssa heinäkuun ensimmäisellä viikolla 2011 Muonionjoelle, Ruotsin puolelle Aareavaaraan, yrittämään lohta soutamalla. Olimme vuokranneet mökin suvannon rannasta. Siinä Hannu oli majaillut aikaisempina vuosinakin. Ja näistä koskenniskoista ja alustoista hän oli vetänyt lohta veneeseen ennenkin. Isoja lohia!

muonionjokiisajapoika

Mökille olivat tulleet päivää aikaisemmin myös isä ja poika K. Heillä oli muuten samanlaiset tavoitteet kuin meilläkin, paitsi että isommat. Isä K oli täysin varma asiasta: hän saa vielä NÄIN ISON! Painoltaan se tulee olemaan 36,5 kiloa. Kaikki pelit ja vehkeet siimoista vapoihin on mitotettu kestämään sen paino. Ja jos se ei tule tällä reissulla, se tulee seuraavalla tai sitä seuraavalla kerralla. Pari vuotta sitten Kalix-joella asia vielä vähän epäilytti, mutta noin vahva ja vuodesta toiseen horjumaton usko tarttuu muihinkin. Pakko siihen on uskoa: ottaa se sen vielä!

muonionjokiveneetvalmiina

Joki oli vielä vähän tulvassa, mutta laskussa kuitenkin. Roskaa ei enää vedessä ollut sillä tavalla kuin vielä viikkoa aiemmin oli ollut, kuulemma. Tehtäväänsä hyvin sopivilla jokiveneillä kosket pääsi vaivatta ylös ja soutaminen oli kovassakin virrassa melko helppoa.

muonionjokiottipeli

Tällä kertaa ei Hannun ottipeleilläkään tullut saalista, muutamaa harria lukuunottamatta. Ei vaikka vedettiin 6-7 tuntia päivässä kolmen päivän ajan. Lohta ei kait väkisin oteta eikä työvoittoja tunneta. Hyvä niin, koska tuurilla voin minäkin sitten joskus onnistua.

muonionjokisaamamies

Päivän päätteeksi oli hienoa ajaa rantaan saunan lämmitykseen, kun oli ensin harrastellut tarpeekseen. Kädet rakoille soutamisesta tuli melkein sankarillinen olo: yritettiinpä ainakin! Sen kunniaksi voi jo ottaa kaljan tai kaksi.

muonionjokiaurinkolaskee

Lähtöpäivänä kävimme vielä vetämässä uistinta tunnin verran. Ei edelleenkään mitään. Kun vene oli jo hilattu trailerille ja tavarat pakattu, kävimme rannassa huuhtomassa naamat. Ja silloin: leveä pyrstö nousi laiskasti näkyviin n. 10 metrin päässä rannasta, pysähtyi hetkeksi siihen ennen kuin hitaasti upposi läiskäyttäen kuuluvasti tyyntä joenpintaa.

"Oliko se ollut koko ajan siinä, ihan vieressä?". "Sen olisi kotirannasta heittämällä saanut, jos olisi yrittänyt". Lohen jäähyväisvilkutus oli vähän sellainen juttu, että ei oikein tiennyt miten siihen suhtautuisi. Enkä tiedä vieläkään.