Pilkillä Hammaskairassa

Talvi muuttui kerralla kesäksi, kun kelit lämpesivät niin äkkiä tänä keväänä. Ajoimme Tapion ja Tuomaksen kanssa 13.5. Oulusta Sodankylän ja Inarin kautta Menesjärvelle. Tähtäimessä oli neljän päivän hiihto- ja pilkkireissu Hammastunturin kairassa. 3-metriset sukset auton katolla alkoivat tuntua jo hätävarjelun liioittelulta, kun lumi jäi taakse, Saariselän tuntureille. Inari-Pokka-tieltä emme kuitenkaan päässeet enää autolla Suivakon metsäautotietä eteenpäin, koska tie oli kelkkojen jäljiltä jääpolanteella. Jätimme sukset katolle ja lähdimme illansuussa marssimaan kävellen tien pohjaa, koska metsässä näytti lunta olevan enää siellä täällä laikkuina.

Alunperinkin väärä ratkaisu jättää sukset tunnustettiin täysin vääräksi vasta 6 km:n taipaleen jälkeen, kun voimat alkoivat huveta kahlatessamme koko ajan paksuuntuvaa hankea kohti kämppää. Jälkiviisas on helppo olla, mutta olisihan sitä voinut kääntyä jo aiemmin takaisin autolle suksia hakemaan. Ensimmäisen vaaran takana oli vielä täysi talvi!

Keskiyöllä teimme tulet, laitoimme ruokaa ja palasimme hakemaan sukset autolta. Kun pääsimme hiihtämällä takaisin tulipaikalle ja rinkoille, jäljellä oli vielä nousu ja lasku Outa-Suivakko-vaaran yli Siika-Suivakkojärvelle. Vaaran rinne oli väsyneenä melko vaativa laskettava. Onneksi mitään ei särkynyt. Ensimmäisen päivän piti olla kevyt ja helppo totuttelupäivä, mutta siitä tulikin pitkä yö, kun vehtasimme edestakaisin tuota linnuntietä alle 8 km:n pätkää.

Suivakkojärven kämppä

Aamu-6:n aikaan pääsimme vihdoin kämpälle. Johan se sitten nauratti. Aamuaurinko, ja vähän totikin, lämmittivät niin mukavasti väsynyttä kroppaa, että ei olisi millään malttanut alkaa nukkumaan. Matkaa kalapaikoille oli kuitenkin vielä jäljellä reilusti, joten pakko oli vähän levähtää. Herättiin myöhään iltapäivällä. Vuorokausirytmit heitti heti ensimmäisenä päivänä volttia mutta minkäs teet.

hiihtoa_Appistunturissa

Siika-Suivakkojärveltä lähdimme nousemaan pikkuhiljaa Rahpesoaiviin. Keli oli kirkas, lämmin ja ylhäällä tunturissakin melkein tuuleton. Lämpötila hipoi varmaan +20 astetta, mutta silti oli uskomattoman hyvä hankikanto. Märkä lumi oli kait jo niin tiivistä, ettei siihen pitkä suksi enää painunut kuin muutaman sentin. Illaksi ehdittiin pilkkipaikoille, kairattiin ensimmäiset reiät ja kastettiin pilkit ja siimat, ilman menestystä tosin.

Sumua_pilkkijärvellä

Seuraavana päivänä pääsimme puoliltapäivin ylös makuualustoilta. Vuorokausirytmin kiriminen normaaliksi oli alkanut. Järven päällä lepäsi sankka sumu. Lämmin ilma sulatti lunta jään päältä niin että suhina kuului. Vesi oli jo mennyt jään läpi, joten jäällä oli helppo steppailla ilman suksia. Järven jää oli vielä yllättävän vahvaa: nippa nappa kairan varsi riitti.

HarriTuomas Harrinmalli

Kalan syönti oli aluksi heikkoa. Muutamia pienehköjä harreja saatiin päivän aikana. Iltasella 9:n aikoihin pilkimme tyhjää Tuomaksen kanssa laskujoen suussa odotellen Tapion tuloa järven toisesta päästä. Nälkä kurni. Onneksi repussa oli paistinkalat. Heti kun Tapio tulisi hiihdettäisiin asentopaikalle sapuskan laittoon.

Tapio tuli, otti pilkin ja tiputti sen aamulla kairaamansa reikään. Heti iski hyvänkokoinen harri. Veret valumaan jäälle ja äkkiä pilkki takaisin reikään. Jälleen iski välittömästi. Tuloksena vähän isompi harri. Tämä toistui 6 kertaa peräkkäin ilman, että Tapio olisi kertaakaan vapaansa nykyttänyt. Ja joka kerta oli edellistä isompi harri saaliina. Seurasimme Tuomaksen kanssa tuota toimitusta ihan vierestä, parinkymmenen metrin päästä eikä meillä yrittänytkään kala pilkkeihimme.

Oli pakko mennä urkkimaan, millä ihmevieheellä Tapio pyyti. Minulla sattui olemaan samanlainen rautupilkki repussa. Vaihdoin sen kiireessä vapisevin sormin oman vapani jatkeeksi. Tapio nosti jo 8:tta harria jään paremmalle puolelle. Se oli ISO. Saappaanvartta paljon pitempi, varmaan yli kiloinen vonkale.

Syönti loppui kuin seinään noin vartin jälkeen siitä, kun se alkoi. Tuomas sai sinä aikana kaksi harria ja mie vain yhden. Tapiolla oli hyvä reikä, magical touch tai jotain, ei ummarra. Mutta äkkiä muuttui saalistilanteemme. Nyt oli kotiin viemistäkin kilokaupalla. Yhtä hyvin meillä olisi voinut olla pelkät ruokakalat, jos Tapio ei olisi illan päätteeksi vielä kokeillut tuosta reiästä... Nyt oli leuhkat eväät illaksi. Kyllä sitä harria paistettiinkin, kunhan asennolle päästiin.

Asentopaikka_Hammaskairassa

Arvaa vain, oltiinko seuraavanakin iltana tasan 9 reikäreikä samassa paikassa odottamassa valtaisaa harrin syöntiä. Oltiin me, mutta ei sitä koskaan tullut. Koko kirkkaana päivänä saatiin vain muutama hullu kala.

Lähtöpäivänä 16.5. kasattiin asentopaikka, pakattiin rinkat ja käytiin vielä riu'ulla tyhjennyksellä ennen kuin lähdettiin autoa ja kotia kohti. Olin jättänyt pilkkirepun jäälle ja sen taskuun pilkkivavan pyytämään. Kun pääsin jäälle, kokeilin siimaa. Tunsin, että siima oli hyvin tiukalla. Selvästikin rautupilkissä oli kala kiinni. Päästiin siimaa kelalta kymmenkunta metriä löysälle ja aloin varovasti sormien välissä vetää kalaa ylös. Se tulikin helposti vähän matkaa ennen kuin veto alkoi väärään suuntaan minusta katsoen. Jarruttelin menoa mutta siima vinkui ja sauhusi sormien välissä (jos vähän liioitellaan).

Huusin kavereita apuun. Seuraavan kerran kun sain kalan uimaan reiän alta, todistimme kaikki, kuinka se pimensi reiän leveällä pilkkukyljellään. Se oli aivan valtavan kokoinen taimen! Kiinni se oli varmaan vartin verran. Luulin sitä viimein niin väsyneeksi, että saisin sen jo nostettua ylös. Tuomas oli vieressä valmiina puukkoineen. Sainkin ujutettua kalan pään reikään, mutta voimaa uhkuen jättitaimen potkaisi kerran, jolloin pilkki siimoineen lensi sen suusta jään päälle. Kala valui hitaasti reikää pitkin takaisin omaan ympäristöönsä.

Ei me paljon puhuttu ei, kun nostimme rinkat selkään ja lähdimme hiihtelemään pois. Taimen kasvakoon edelleen. Ensi kerralla on nostokoukku mukana.