Riisitunturin rietas

Kesäkuun lopulla 2013 vaimo oli viimeinkin toipunut vuosien takaisesta uppolumen kahlauksesta niin, että ehdotti ihan ite vaellukselle lähtöä. Kaksi ehtoa reissulle kuitenkin oli: se ei saanut kestää 2 päivää pitempään eikä se saanut olla ihan extreme rääkki. Innostuin välittömästi vihreästä valosta ja syöksyin suin päin suunnittelemaan.

Tunturi piti löytää lähempää kuin tutut Saariselän huiput, koska aikaa oli vain viikonloppu. Matkustamiseen ei kannattaisi kuluttaa yhtään ylimääräistä tuntia, jos ei olisi ihan pakko. Googlailin juttuja ja selailin karttoja, kunnes keksin melko lähellä Oulua, Posion kunnassa, sijaitsevan Riisitunturin. Riisitunturin maastossa pystyisi tekemään 30 km vaelluksen tunturimaastossa, ylämaissa käppäillen. Sinne!


Lähtövalmiina nyt

Ajoimme perjantai-illaksi komean Kitkajärven rantaan. Yön vietimme lomakeskus Himmerkin sympaattisessa 2-hengen kelomökissä, jossa oli 1-hengen sauna. Aamupalan jälkeen Himmerkin isäntä heitti meidät ja reppumme lähtöpaikalle tunturijonon koilliskulmaan Noukavaaran lähtöpisteeseen. Matkaa tuli edestakaisin varmaan sata kilometriä. Sitä voi sanoa jo palveluksi! Ja se kuului mökin hintaan.


Noukavaaralta käsin

Oranssilla värillä merkitty polku lähti välittömästi vetämään ylöspäin kohti Noukavaaran huippua. Jäntereet vielä huippuiskussa ja kengät kuivina saavutimme huipun hetkessä. Sieltä oli hulppeat näkymät pohjoisen suuntaan.


Pitkospuita pitkin pätkii hän

Aika äkkiä selvisi, mitä Metsähallitus tarkoittaa sanoessaan että "Riisitunturin kupeita värittävät rinnesuot". Vaikka reitti kulkee enimmäkseen lakimaissa, niin jänkiä riittää, hienoja "latvajänkiä". Pitkospuita on kilometritolkulla, mutta ei se silti lenkkarimaastoksi reittiä muuta. Anniinan lenkkarit eivät pysyneet kuivina puoltakaan tuntia.

Noukavaarasta on n. 3 km kävely hienolla näköalalla varustetulle Soilun laavulle, jossa tapasimme ensimmäiset ihmiset. Siellä keitettiin kahvit ja naposteltiin leipää, jotta jaksaisimme seuraavalle etapille. Se olikin alle 2 km päässä oleva Riisin autiotupa, josta lähdimme nousemaan tunturin huipulle.


Näkymä Riisitunturin laelta

Kyllä Etelä-Lapistakin löytyy hienoja tunturimaisemia ja vanhaa mettää. Riisitunturin huipulta avautuvat laajat näkymät Kitkajärville. Riisitunturin kansallispuisto (77 km2) on perustettu v. 1982. Se valittiin vuoden valtakunnalliseksi retkikohteeksi 2010. En ihmettele! Riisitunturin lähellä polut on sepelöity ja levähdyspaikkoja tehty niin, että sinne pääsee vähän heikkojalkaisempikin Riisitunturin lähtöpisteestä, josta matkaa tunturiin on n. 2 km.

Tänne pitää kyllä seuraavaksi tulla suksilla ihailemaan sinistä tykkymetsää. Olisi varmasti hienoa hiihdellä täällä yöllä, täysikuun aikaan.


Mikä ihmeen Hevonv..harja

Vähän ennen suunniteltua asentopaikkaa polku vei erikoisen harjun tai tievan yli. Sen nimi oli Hevonharja. Molemmin puolin kapeaa polkua rinne putosi niin jyrkästi alas, ettei kurkistaa uskaltanut. Väsyneenäkin se vaikutti hienolta paikalta. Tämä ihmemuodostelma kannattaa suksilla kiertää.


Liittolammilla on hyvä olla, ei huolet paina, ei rasitu polla

Kartalta asentopaikaksi arveltu Liittolammen laavu oli täydellinen valinta. Pienen niemen nokassa oli laavu ja siihen tuuli sen verran, että oli sääsketöntä ja lämmintä. Teltta pystytettiin jonkin matkan päähän laavun taakse. Vaikka kävelymatkaa oli tullut vain ehkä 12 km, oli siinä jo ihan nokko. Miten mahtavaa oli ottaa uudet kumisaappaat/litimärät lenkkarit jaloista ja upottaa hikiset varpaat vilpoiseen veteen!

Iltasella tajusin viimein, kuinka tyhmä olen. Vanhentuneeni olin ymmärtänyt jo jonkin aika sitten, mutta että miten tyhmä mies voi olla, kun jättää onkivehkeet kotiin. Tuulen tyyntyessä nälkäiset tammukat polskivat lammessa kuin huutaen "ANNA MATO, ANNA MATO". Ja minulla raukalla ei ollut edes yhtä koukkua ja siimanpätkää mukana! Jonkun toukan olisin kyllä löytänyt lahokannon juuresta. Aina pitää jatkossa olla joku pyytökalu mukana, vaikka kuinka kuivalla maalla luulisi kulkevansa. Painavatkin repun taskussa varmaan melkein kymmenen grammaa.

Ei siis syöty iltapalaksi paistettua punalihaista vaan paisteltiin makkaraa. Ja tammukat net hyppeli...


Muovipussit jalkoihin ja märkää lenkkaria päälle

Hyvin ja hyvin nukutun yön, kahvipannullisen ja muhkean aamupalan jälkeen oli aika heittäytyä polulle. Matkaa olisi edessä vajaat 20 km. Anniinan lenkkarit olivat täysin märät, joten rakot olisivat väistämättömiä, ellei... Otettiin käyttöön vanha kunnon konsti: muovipussi jalkaan, sukka pussin päälle ja vasta sitten mono. Hautoohan se, joo, mutta ei tule rakkoja eikä märkä muutenkaan haittaa. Kikka toimi.  


Ahmatupa

Kävin puolen kilometrin piston reitin sivussa vilkaisemassa Karitunturin Ahmatupaa. Se on kaksiosainen autiotupa, pienen puron ja hetepaikan lähellä. Tänne pitää vielä tulla niin, että pikkupojat on mukana. Erämainen meininki!


Joko tämä loppuis?

Karitunturin jälkeen, lakimaitten loppuessa matkanteko oli loivaa ja helppoa alamäkeä, missä pienen tihkun herättämät itikat pitivät vauhtiamme yllä.


Perillä

Reitti oli just sopivan mittainen viikonlopun minivaellukseksi. Muutamia vääriä varustevalintoja ja poisjääneitä kalavehkeitä lukuunottamatta reissu oli täydellinen. Jatkossa tulitikkujen, puukon ja kirveen lisäksi on aina mukana koukku ja siimaa, vaikka ei mitään muuta olisi. Ne melkein paistinpannulle hypelleet  tammukat kyrsivät unissa vielä pitkään...

Mutta mikä ihme se "Riisitunturin rietas" oikein on? Aaro Nuutinen kirjoitti 1930-luvulla teoksessaan "Suomen Sveitsissä : kesäkuvaus Kuusamosta" siitä näin:

”Riisitunturin tienoilla, etenkin sen itärinteellä tavattoman jylhässä naavakuusikossa, Matokorvessa ja Soilunvaaran juurella, on jo kymmeniä vuosia kaameita huutoja päästellen kummitellut ”Riisitunturin rietas”. Kansan arvelun mukaan nelisenkymmentä vuotta sitten tapettu, löytymättä jäänyt mies siellä huhuilee kulkijoiden jäljessä, viime kesänäkin Syrjäniemen heinämiehiä monta kertaa pahasti peloitellen.”

Ei tullut jätkä vastaan, mutta huhuilua kuultiin monestikin. Luultiin pöllöksi.