Umpihankihiihtokisat

p2130005

Vuoden 2010 umpihankihiihdon MM-kisa käynnistyi Pikku-Syötteeltä niin kuin aina ennenkin. Vongoivan Varamiehet -joukkue oli liikkeellä maksimimiehityksellä eli 5 henkilön voimin: Kari, Markku, Matti, Mauri ja Sami. Kukaan meistä ei ollut ensikertalainen vaan kyse oli jo 3.-6. osallistumiskerrasta. Lähtöaika arvottiin klo 9-10 väliin. Meillä kävi hyvä säkä, kun päästiin ihan jälkipäässä lähtemään. Eipähän tarvinnut avata umpea vielä 1. päivänä.

2-päiväisen kilpailun idea on lyhyesti se, että 1. päivänä joukkueet hiihtävät varusteineen 30-55 km reitin suunnistaen pakollisille tehtävärasteille, joista saa sakkominuutteja enemmän tai vähemmän sen mukaan miten tehtävistä suoriutuu. Plussaminuutteja taas saa siitä, jos käy vapaaehtoisilla lisärasteilla. Niitä voi käydä niin monta kuin jaksaa ja ehtii, kunhan päivän urakka on suoritettu 10 tunnissa! Muitten joukkueitten latuja saa vapaasti käyttää 1. päivänä. Yö ollaan metsässä. 2. päivänä hiihdetään sitten kilpaa umpihankea 7-10 km. Lähtöjärjestys määräytyy 1. päivän tulosten perusteella.

Tänä vuonna kävimme 2 lisärastia 4:stä mahdollisesta, mikä venytti 1. päivän hiihtomatkamme 45 kilometriin. Enempää emme olisi ehtineetkään, koska aikaa ei tainnut jäädä kuin puoli tuntia. Tehtävärasteilta tuli ihan nokko sakkominuutteja. Perinteitä täytyy kunnioittaa! Esimerkiksi pöllöjä emme tunnistaneet kuvista ainoatakaan oikein. Hävettää vähän, ettei edes hiiripöllöä... Illan jo pimettyä hiihtelimme otsalamppujen valossa yöpaikalle. Sipimpiäkin ollaan joskus oltu.

p2110186

Yöpaikka oli tänä vuonna parempi kuin koskaan. Metsän suojassa oli tilaa tarpeeksi kaikille joukkueille kaivaa hankeen oma laavu-, loue- tai kotakenttänsä "kotiväen mieluisaan paikkaan". Hyvää honkaista tulipuuta oli iso kasa pölkkyinä halottavaksi. Järjestäjät olivat jopa varanneet sylillisen valmiita koivuhalkoja per joukkue, jotta tulet sai tehtyä heti sopivan asentopaikan löydyttyä.

Meillä oli lokoisat oltavat kolmessa louteessa, jotka pystytimme samaan nuotiopiiriin. Pastaruoka ja hirven savuliha maistuivat taivaalliselle. Kuuma rommitoti ruoan päälle kruunasi raukean olon. Makuupussiin kömpi taas niin sisäinen sankari että.

Aamulla riu'ulla käyminen oli kokemus sinänsä. Sivummalle metsään oli varattu oma alueensa isompia tarpeita varten. Ukoille oli ainakin 10 riukua ja naisille omansa. En kehdannut kameran kanssa siellä liikkua.

8 km pikataival 2. päivänä piti sitten painaa ihan omia polkuja. Järjestäjien puolelta tullut perässähiihtäjä valvoi, että mikään joukkue ei käyttänyt hyväksi toisten joukkueitten latuja. Reitti menikin enimmäkseen aukeita jänkiä. Reittiä reunustivat kelkanjäljet, joiden välissä tuli pysyä. Suunnistustaitoja ei enää tässä vaiheessa tarvittu.

Meidän taktiikkana oli hiihtää tasaisen kovaa vauhtia, ei liian lujaa alussa. Ja vaihtaa keulamiestä tiheään. Sama taktiikka on ollut aina ennenkin, mutta ei sitä koskaan ole noudatettu. Ei tänäkään vuonna. Kun meidän lähtövuoro tuli, lähdettiin heti täyttä höyryä liikkeelle. Maitohapot jylläsivät jo ensimmäisen kahlontavuoron jälkeen niin, ettei siitä toipunut enää koko matkalla.

Vauhdikas kahlominen vei viimeisetkin mehut miehestä. Meikäläisen keulassa käynnit olivat ennätyslyhyitä. Ei vain ollut niin kova vauhtikestävyys, että olisin montaakaan minuuttia pystynyt latua aukomaan. Jo toisena jonossa veti hapoille niin pahasti, että siinä vaiheessa kun etummainen mies hyppäsi sivuun ja vain koskematon umpihanki oli edessä, syke nousi välittömästi 200:aan, kroppa alkoi keulia ja vauhti suli hetkessä ihan naurettavaksi. Maali ei tullut yhtään liian aikaisin.

p2140007

Onneksi joukkueessa on niin hurjia hankisääskiä, että ne paikkaavat meitä heikompia. Kovimmat keulassapainajat tunnistaa kuvasta siitä, että numerolappu on jaksettu jo irrottaa.

Tänäkin vuonna Utin laskuvarjojääkärit olivat maailman kovimpia uppuroijia. Vongoivan Varamiesten sijoitus oli 22. yli 70 joukkueen kisassa. TV:ssä Eräkuksa-ohjelmassa esitettiin 10 minuutin pätkä tämän vuoden umpihankikisoista ja sen tehtävistä. Ohjelmassa esiintynyt Tunturi-Syötteen oma joukkue muuten hävisi Vongoivan Varamiehille. Vähän tosin mutta hävisi kuitenkin (24.). Matti arvelikin tulokset nähtyään, että
"Joo, niinhän siinä kävi että Pitkän-Moilasen porukka kahteli kaiholla kaukaisuuteen, jonne Vongoivan Varamiehet katosivat. Miettivät varmaan tykönään että mikä oli tuo tuulispää, joka lunta tuprutti mennessään. Ei he voi saavuttaa porukkaa, joka tuiskun kiinni saanut on ja sillä ratsastaa."